Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kynsien leikkausta ja valokuvausta

Lisätty 06.12.2015

Pennuilla on jo yllättävän terävät kynnet ja niinpä ensimmäisen kerran leikkasimme kynnet viikonloppuna.  Samalla otimme taas valokuvia kaikista pennuista. Kynsien leikkaus sujui yllättävänkin mukavasti, vaikka osa vähän protestoikin aluksi. Pentuja käsitellään kuitenkin nyt joka päivä vähän aikaa, että ne tottuvat siihen.

Albumi viikonlopun kuvista löytyy täältä: Taikan pennut 2 viikkoa

Itsenäisyyspäivää pennut juhlivat tietysti syömällä hyvin, mistä tallennettiin myös  videonpätkää.

Tällä hetkellä kaikki narttupennut ovat alustavasti varattuja, mutta poikia on vielä vapaana. Jos elämä landseerin kanssa kiinnostaa, niin ota yhteyttä.